Puutarhatrendit

Myös puutarhanhoidossa on olemassa tiettyjä trendejä, vaikka usein trendikkyyden ajatellaankin liittyvän lähinnä pukeutumiseen ja sisustamiseen. Mikä sitten on tänä kesänä trendikästä puutarhan ja pihan hoidossa? Tälle sivulle on koottu tähän liittyviä vinkkejä.

Metsän ja luonnon huomioiminen

Viime aikoina suomalaiset ovat tehneet paluuta metsän ja luonnon pariin. Tämä on näkynyt jopa sisustuksessa, mutta tänä vuonna tämä trendi näkyy myös pihan ja puutarhan hoidossa. Tänä kesänä luonto saa näkyä omassa pihassa sekä puutarhassa reippaalla tavalla. Voidaankin sanoa, että nyt on trendikästä luoda tiloja, joissa ulko- ja sisätilojen rajat voivat olla aikaisempaa häilyvämpiä. Sisätiloihin voidaan tuoda luonnosta kauniita elementtejä, kuten kukkia. Sisätiloissa voidaan myös suosia esimerkiksi luontoaiheisia tapetteja sekä sisustuskankaita. Metsäteema on nyt suosittu ja trendikäs valinta suunniteltaessa omaa pihaa tai puutarhaa.

Jo pelkästään puutarhan hoitaminen voi antaa kokemuksen omille juurille palaamisesta sekä mahdollisuuden kokea yhteyttä luonnon kanssa. Puutarhan hoitaminen voi olla ihanan rentouttavaa – tekemistä, jossa voi hetkeksi päästää irti stressistä ja jossa näkee omien kättensä jäljen. On palkitsevaa saada luotua omaan puutarhaan tunnelma, jossa silmät ja mieli lepäävät. Suomalaiset ovat perinteisesti arvostaneet luontoa sekä yhteyttä rakkaaseen luontoonsa. Viime vuosina tämä yhteys on kuitenkin kenties hieman pirstaloitunut kaiken sen kiireen ja stressin keskellä, jota etenkin kaupungeissa elävät suomalaiset valitettavan usein kokevat. Puutarhanhoidon arvostus voikin olla merkki siitä, että suomalaiset ovat jälleen palaamassa juurilleen ja kaipaavat jälleen aikaisempaa kiinteämpää suhdetta luontoon.

Yksivuotisten kasvien suosiminen

Nyt on trendikästä suosia yksivuotisia kukkia sekä kasveja. Tämä ei ole oikea kohde säästää, vaikka moni suomalainen onkin tainnut aikaisemmin suosia pitkäikäisempiä kasveja ainakin osittain juuri säästösyistä. Nyt on kuitenkin muodikasta ostaa yksivuotisia ruukkukasveja sekä erilaisia kauniita kesäkasveja. Myös sellaiset kesäkukkaistutukset, joissa ei ole lainkaan kukkia, ovat nyt erityisen trendikäs valinta. Näiden istutusten tavoitteena on kiinnittää huomio kasvien lehtiin. Myös lehdet voivat olla kauniita – niissä voi olla erilaisia värejä ja ne voivat myös olla yllättävän koristeellisia. Monesti vain lehdet saattavat helposti jäädä värikkäiden kukkien varjoon, jolloin tällainen kukaton vaihtoehto voikin olla mielenkiintoinen valinta. Painopiste istutuksissa onkin siirtymässä pelkistä kukista myöskin kasvien lehtiin.

Kestävien materiaalien suosiminen

Nyt on myös trendikästä suosia mahdollisimman kestäviä materiaaleja. Kertakäyttökulutus ei ole suosiossa myöskään puutarhan ja pihan laitossa, vaan kestävän kehityksen periaatteiden huomioiminen on erityisen trendikästä myös tällä elämän saralla. Kuluttajista on tullut yhä tiedostavampia ja tämä näkyy myös puutarhanhoidon kehityksessä.
Muovi ei ole tällä hetkellä kovin suosittu valinta, mutta jos muovia kuitenkin käytetään, on hyvä käyttää kierrätysmuovia, joka on tavallista muovia kestävämpi valinta. Aidot materiaalit ovat nyt suosiossa, minkä vuoksi trendikäs puutarhan tai pihan laittaja suosii nyt kiviä, bambua, puuta sekä rottinkia. Esimerkiksi rottinkikalusteet voivat tuoda pihalle tai puutarhaan aivan uudenlaisen ilmeen.

Puutarhan arvostus näkyy televisio-ohjelmatarjonnassa

Puutarhanhoidon suosio sekä trendikkyys näkyvät nyt myös television ohjelmatarjonnassa. Monissa ohjelmissa pureudutaan puutarhanhoitoon tai etsitään esimerkiksi Suomen kauneinta pihaa. Ei ehkä ole aivan perisuomalaista kilpailla oman pihansa kauneudella, mutta toisaalta on upeaa huomata, että myös suomalaiset ovat uskaltautuneet esittelemään pihojaan tv-kameroiden edessä. On myös upeaa huomata, kuinka suomalaiset ovat alkaneet panostaa omien pihojensa ja puutarhojensa laittamiseen. Kaunis piha tai puutarha on ilo silmälle ja se voi myös olla keidas, jossa koko perhe saa ansaitsemansa lepotauon. Pihasta tai puutarhasta huolehtiminen ei tarjoakaan ainoastaan esteettistä mielihyvää, vaan se voi tarjota myös rentouttavaa tekemistä sekä onnistumisen elämyksiä. Nykyistä kiireistä elämää leimaa usein kiireen lisäksi stressi eikä rauhallisia keitaita ole koskaan liian paljon. Tästä syystä omaan pihaan tai puutarhaan panostaminen onkin oiva valinta.